Elämä pysäyttää meidät isojen haasteiden hetkillä. Tuntuu kuin kaikki muu ympäriltä ja omasta elämästä katoaisi taka-alalle, ja vasten kasvoja sinua tuijottaa vain iso, pelottava möykky, jonka kanssa olet yksin. Käyn juuri nyt läpi toista keskenmenoa vuoden sisällä. Kirjoitin aiemmasta kokemuksestani blogiin tammikuussa, ja kokemus on aina yhtä pysäyttävä! Aikatyhjiö, elämä ja kuolema, irtipäästäminen.

Tämä kaikki sattuu haastavaan aikaan, vaikka ei kai aika koskaan ole tällaiselle suotuisa. Olen keskellä työurani jännittävintä ja kiireisinä aikaa. Päivänä, jolloin kuulen ultraäänessä 12-viikkoisen sikiön kuolleen, olen sopinut webinaari-luennon yli tuhannelle Astro.fi-sivuston asiakkaalle. Lähetyksen aikana tekniikka pettää, ja joudun lopettamaan webinaarin 10 minuuttia alun jälkeen. En osaa täysin kuvailla tuntemuksiani tuolta päivältä. Kenties epäusko, vastustus, väsymys, luovuttaminen.

Seuraavat päivät itken, suren ja koen ikävää. Mieheni on lähdössä ulkomaille työmatkalle ja oma työkalenterini on täynnä tapaamisia, tehtäviä ja deadlineja. Olenhan lanseeraamassa uutta valmennuskonseptia, ja siihen liittyvä suuri seminaari on kuukauden kuluttua. Havahdun kasvavaan stressiin ja pahaan oloon, joka ei jätä minua rauhaan. Pysähdyn. Tiedostan, että en halua jatkaa näin… Sinä iltana, ennen nukahtamista, lähetän ilmoille vilpittömän avunpyynnön! Tiedän, että elämä auttaa, kun olen valmis ottamaan vastaan.

Sitten alkaa tapahtua. Kun herään, lähden aamulenkille Jari Sarasvuon kanssa. Hän puhuu minulle Katie Byronin sanoin jokaisen hetken hyväksymisestä – loving what is. Tästähän itsekin puhun ihmisille, asiakkailleni. Mutta minun täytyy kuulla nuo oikeat sanat juuri nyt MINULLE sanottuina, jotta muistan elää ne taas todeksi. Jotta muistan ottaa vastuun omasta elämästäni ja tehdä siitä rakkauden arvoisen…

Tapaan kaksi työkaveriani ja kerron heille keskenmenostani ja haastavasta työtilanteestani. He lausuvat ääneen salaisen toiveeni. Mitä jos peruisin seminaarini, siirtäisin sen myöhempään ajankohtaan? Kiitos, kiitos, KIITOS! Juuri nuo sanat minun pitikin kuulla, jotta uskon niiden mahdollisuuteen. Niinpä siirrän seminaarini ja tyhjennän kalenterini. Ihana yhteistyökumppanini ymmärtää ja tukee päätöksessäni. Seminaaritilan tarjoaja on myötätuntoinen eikä vaadi sovittua peruutusmaksua. Kaikkialla, missä pelkäsin kohtaavani torjuntaa, saankin osakseni vilpitöntä rakkautta. Kaiken lisäksi mieheni soittaa ja kertoo, että hänen työmatkansa peruuntuu ja hän jää luokseni Suomeen. 🙂

Kaikki tämä tapahtui muutaman tunnin aikana. Isosta haastavasta möykystä, jonka keskellä tunsin olevani yksin, tulikin ongelmaton todellisuus, jossa minua autetaan ja tuetaan. Kun sitä tarvitsen, oikeat sanat kaikuvat korviin, todelliset ystävät ojentavat auttavan kätensä ja ihanin puoliso osoittaa läsnäolollaan, että kaikkein tärkein on tässä ja nyt. En ole yksin!

Mitä ikinä haastetta sinä (tai läheisesi) käyt läpi juuri nyt muista, että sinäkään et ole yksin! Meidän kaikkien elämään kuuluu haavereita ja alamäkiä, ja siksi niistä on tärkeää puhua. Mielen ja pelon sumussa erillisyyden kokemus helposti kasvaa ja yksinäisyydestä tulee totta. Kuitenkin yhteys omaan sisimpään, tietoisuuteen, rakkauteen, avaa yhteyden myös muihin ihmisiin. Apua on tarjolla ja elämä kantaa, kunhan luotat ja otat vastaan. 

Ehkä myrskyjä onkin siksi, 
että niiden jälkeen 
saataisiin auringonnousu. (Tove Jansson)

Rakkaudella,
Jenni