Mitä pidemmälle kuljen elämän polulla, sitä yksinkertaisemmaksi asiat muuttuvat. Tai voisiko olla, että asiat itsessään eivät muutu, vain oma näkökykyni tarkentuu ja kaikki näyttää selvemmältä.

Harmillisen usein elämme sokeina omassa elämässämme, koska emme uskalla nähdä. En tarkoita fyysistä näköä vaan rohkeuttamme olla rehellisiä siitä, mitä meissä itsessämme ja elämässämme tapahtuu. Vetäessäni luentoja, yksilöohjausia ja ryhmäkursseja, tapaamieni ihmisten haasteet voi tiivistää yhden ja saman asian ympärille. Jos ihminen kärsii ja on onneton, hän on jollakin tavalla epärehellinen itselleen. Jokin omassa itsessä ja todellisuudessa on niin pelottavaa ja vastenmielistä, että se mieluiten piilotetaan maton alle sekä itseltä että toisilta.

Kuvittele tilanne, jossa puhut kasvotusten tai puhelimessa jonkun sinulle läheisen henkilön kanssa. Kyseessä voi olla esimerkiksi puolisosi, vanhempasi tai työkaverisi. Melko pian pulssisi kiihtyy, olemuksesi jännittyy ja huomaat ärsyyntyväsi ilman selkeää syytä. Näennäisesti vaaraton tilanne on vienyt sinut hetkessä keskelle taitelukehää, jossa ajatuksesi ja tunteesi kiihtyvät nollasta sataan ilman selkeää syytä. Paha olo sisälläsi jatkuu vielä kauan keskustelun jälkeenkin.

Mitä teet tapahtuman jälkeen? Jatkatko rutiininomaisesti elämääsi, suuntaatko jääkaapille tai tv:n eteen? Pakenetko töihisi tai harrastuksiisi? Kuinka moni meistä todella pysähtyy ja avaa silmänsä? Niin, että emme havahdu 30 vuoden päästä siihen, miksi elämässämme on vain vihamiehiä eikä (itsesi mukaan lukien) yhtään todellista ystävää.

Näin ystävänpäivän kynnyksellä kannustankin sinua aloittamaan itsestäsi. Millainen on henkilö, joka on itsensä paras ystävä? Hän ei syytä olosuhteita tai muita ihmisiä omasta pahasta olostaan vaan katsoo peiliin. Hän ymmärtää, että tullakseen näkyväksi, hänen täytyy ensin uskaltaa nähdä itsensä – pelkoineen ja heikkouksineen. Itsensä paras ystävä havainnoikin tietoisesti omia ajatuksiaan, tunteitaan ja tekojaan. Hän suhtautuu havaintoihinsa sallivasti sen sijaan, että vastustaisi tai tuomitsisi niitä. Tiukan paikan tullen hän myös kysyy itseltään tärkeitä kysymyksiä:

– Mikä minulla on hätänä?
Tunnen kiukkua ja vihaa puhuessani vanhemmilleni.
Ajattelen, että he vaativat minulta taas jotakin.

– Mitä tarinaa kerron / mitä roolia näyttelen haastetilanteeseen liittyen?
Minun pitää mukautua muiden odotuksiin.
Kiltti tyttö ei kieltäydy.
Jos en suorita, en ole tärkeä.

– Mistä en uskalla olla rehellinen itselleni? Mikä on totta?
Minulla on oikeus kieltäytyä.
Todellisuudessa minä vaadin itseltäni enemmän kuin kukaan muu vaatii minulta.

– Mitä minä tarvitsen kaikkein eniten juuri nyt?
Rajojen asettamista ja vastuunottamista omasta hyvinvoinnistani.
Lempeyttä itseäni kohtaan.

Kysymällä ja vastaamalla rehellisesti, itsensä paras ystävä oppii näkemään sisimpäänsä pintaa syvemmälle. Hän ei janoa arvostusta ja hyväksyntää ulkopuoleltaan suoritusten, muiden miellyttämisen tai epärehellisyyden kautta. Hän tietää, että todellinen arvostus voi löytyä vain omasta itsestä ja sisimmästä. Tähän viittaa myös englannin kielen sana respect (arvostaa). Se tulee latinan kielen sanasta respire, joka tarkoittaa KATSOA. Kun uskaltaa katsoa itseään ja haasteitaan etenkin silloin, kun vähiten haluaisi, osoittaa todellista rakkautta ja arvostusta itseään kohtaan. Voisiko asia enää tämän yksinkertaisempi olla? Jokainen hetki voit valita: katsotko vai pidätkö silmäsi kiinni, sytytätkö valot vai elätkö pimeässä. Miten sinä päätät kohdella elämäsi tärkeintä henkilöä tänä ystävänpäivänä ja siitä eteenpäin? Oman elämäsi vihamiehenä, vaiko itsesi parhaana ystävänä?

Jos haluat työstää läsnäolevaa, sallivaa ja arvostavaa suhdetta itseesi ohjaajan ja/tai ryhmän tukemana, olet tervetullut kevään rakkauskursseille tai kesän rakkausretriitille! Ystävänpäivän kunniaksi kesäretriitti on tarjolla koko helmikuun ajan alennettuun hintaan.

Rakkaudella Jenniemilia