Jälleen kerran oivalsin sen, mitä nyt jo edesmennyt amerikkalainen meditaatio-opettajani Ruth Denison kertoi kuusi vuotta sitten. Hänen oma opettajansa, burmalainen vipassana-meditaation mestari U Ba Khin, rohkaisi epäilevää Ruthia 1960-luvulla meditaatio-opettamisen polulle sanoin, jotka Ruth muisti vielä lähes 50 vuotta myöhemmin. U Ba Khin totesi, että koskaan ei tule aikaa, jolloin olet täysin valmis, joten sitä on turha odottaa. Olennaisempaa on tehdä sitä, mikä on sinulle kaikkein luontaisinta ja jakaa se maailmalle.
Tee sitä, mikä on sinulle kaikkein luontaisinta. Kun kuulin nuo sanat ensimmäistä kertaa, jotain todella osui ja upposi. Sanat menivät mieltä syvemmälle ja koin niiden vaikutuksen. Sisimmästäni nousi kirkas ja selkeä tieto: minun oli aika muuttaa suuntaa ulkoisesta kohti sisintä ja tuoda luontaiset kykyni esiin. Aloin ohjata meditaatioryhmiä brooklyniläisen asuntoni kattoterassilla ensimmäistä kertaa. Säännöllinen meditaatioharjoitus oli kuulunut elämääni jo useita vuosia, pyörittiväthän vanhempani Elävä Keho -meditaatiokeskusta Tampereella jo 1990-luvulta lähtien. Harjoituksen ohjaaminen oli kuitenkin hyppy tuntemattomaan ja jotain täysin erilaista kuin muoti- ja mainoskuvaus, jota olin tehnyt ammatikseni. Maailmani lähti pyörimään uuteen suuntaan, joka tuntui luonnollisemmalta kuin mikään aikaisempi.
Ja taas palaan noihin samoihin sanoihin. “Do what ever feels natural to you.” Tällä kertaa ne lausuu Karen Richards, hiljaisuusretriitin ohjaaja Englannista. Hän on vastannut käytännön kysymykseeni, pitäisikö meidän vältellä katsekontaktia retriitin aikana. Tämä sääntö on minulle tuttu 10 päivän vipassana-meditaatioretriiteiltä, jotka ovat tunnettuja tiukoista ohjenuoristaan. Monesti ohjeet ovatkin tarpeen. Hiljaisuus ja puhumattomuus auttavat kääntymään sisäänpäin ja ruuan säännöstely pitää virkeänä meditoidessa. Joskus hukumme kuitenkin niin moniin rajoituksiin sekä meditoidessa että omassa elämässämme, että ne kääntyvät alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Sillä lopulta, mitä muuta meditaatio on kuin vapautumista rajoista? Sitä, että kaikkien ylimääräisten kerrosten tippuessa pois, jäljelle jää vain se, mikä on kaikkein syvin luontomme.
Pysähdytkö koskaan pohtimaan, miten sinä rajoitat omaa elämääsi? Miten estät luontaista elämän virtaa ja täytät vähäisenkin tyhjän tilan ja hetket jollakin turhalla? Puhelimen näpläilyllä, loputtomalla analysoinnilla, ylimääräisillä askareilla, sosiaalisilla aktiviteeteilla, millä vain verukkeilla, jotta pelottava tyhjyyden tila olisi mahdollisimman täynnä. Tyhjyydessä on näet voimaa – ja se on aliarvostettua.
Silloin, kun mielen kaaos hiljenee, läsnäoleva tietoisuus astuu esiin. Se on kuin valojen sytyttämistä pimeään. Ja sitä, mitä tulee esiin, emme haluaisi aina nähdä. Jokapäiväisessä arjessa elämme usein ajatustemme ja uskomustemme vankeina. Ympärillemme on kertynyt niin monta kerrosta roskaa – valheellisia havaintoja itsestämme ja maailmasta, että valitsemme mieluummin elää niiltä piilossa. “Olen arvokas vain silloin, kun saavutan tuloksia.” “Minun kuuluu toimia näin, koska olen kiltti tyttö.” “Miehet eivät itke.” Uskomukset ovat kuin sisäisiä triggereitä. Vaikka emme niitä tiedosta, ne saavat meidät reagoimaan ympäristöön tavoilla, jotka aiheuttavat vain lisää tuskaa.
Mistä löytyy ylospääsy? Ei ainakaan mielestä, joka alunperinkin luo ja pitää yllä rajoittavia ja pelkopohjaisia ajatuksia, uskomuksia, tunteita ja toimintaa. Laastareita ja pikaisia parannuskeinoja on kyllä yllin kyllin tarjolla. Psykologiset teoriat tai positiiviset affirmaatiot luovat valheellisen tunteen hallinnasta. Mutta ongelmien syy pysyy piilossa. Sotia ei lopeteta sotimalla eikä mielen ylivalta lakkaa ajattelemalla.
Voimakkain lääke on läsnäoleva tietoisuus, joka astuu esiin silloin, kun mieli hiljenee. Tähän ei tarvita meditaatiota tai mitään muitakaan tekniikoita, mutta hiljentymisestä on varmasti apua. Kun pysähdyn tähän hetkeen, voin huomata alati läsnäolevan tietoisuuden, joka tarjoaa uudenlaisen näkökulman todellisuuteeni. Voin havainnoida mielessäni liikkuvia ajatuksia sekä kehossani ilmeneviä aistimuksia ja tunteita etäisyyden päästä, samaistumatta niihin tai reagoimatta niiden johdosta. Olen vapaa – olemaan ja tekemään juuri niin kuin minulle tuntuu luontaisimmalta ja oikealta.
Riisuutuminen ylimääräisistä kerroksista vaatii uudestaan ja uudestaan palaamista tietoisuuteen, joka näkee nuo ylimääräiset kerrokset hetkessä, jossa ne ilmenevät. Saatan huomata, että suutun toiselle, koska hän vaikkapa teki jotakin, joka sai oloni tuntumaan turvattomalta. Sen sijaan, että reagoin suuttumuksen vallassa, vien huomion tietoisuuteen ja näen, mitä minussa tapahtuu. Ei ole tarvetta muuttaa omaa käytöstä tai olosuhdetta. Vain nähdä, mitä tapahtuu ja hyväksyä se ilman syytöstä. Valheelliset, pimeät kerrokset tippuvat pois ihan itsestään, kun tuomme ne esiin – valoon. Luota tietoisuuteen, luota elämään, sinun vastuullasi on vain uskaltaa nähdä. Tätä on meditaation voima: silmien avaamista ja yhteyttä syvimpään luontoon, joka löytyy meistä kaikista.
Rakkaudella,
Jenniemilia
