Tuntuu hyvältä kirjoittaa taas suomeksi. Tuntuu hyvältä olla Suomessa. Yllätän itsenikin tuntemasta näin, niin innokkaana jätin puoli vuotta sitten taakseni nämä tutut maisemat ja lensin mannerten taa. Nyt istun samassa säkkituolissa vanhempieni olohuoneessa kuin ennen lähtöä. En tiedä huomisesta sen enempää kuin silloinkaan, ja kuitenkin näiden hetkien välissä on kuin kokonainen elämä.

Kuuntelin muutama päivä sitten Ekhart Tollen haastattelua, jossa hän sanoi: “The purpose of the World is to get lost in it”. Kun synnymme tänne fyysiseen todellisuuteen, kadotamme yhteyden todelliseen itseemme, Jumaluuteen ja aineettomaan, josta emme ole erillisiä. Eksymme maailmaan, jotta löytäisimme lopulta tiemme takaisin ykseyteen tiedostavampina kuin tänne tullessamme. Ei ole mahdollista kokea valoa, jos ei tiedä mitä on pimeys. Ja kuitenkin niitä hetkiä, jolloin näemme ympärillämme vain pimeyttä ja haparoimme sokeina eteenpäin, tuntuu kovin haastavalta osata arvostaa.

Monet ovat kysyneet taannoisesta matkastani ja siitä, mitä nyt palattuani tänne teen, vai lähdenkö takaisin. Voin vain vastata, että huominen on tuntematon ja tämä päivä kaikki mitä on. Ehkä joskus tiedän enemmän, jos se edes on tarpeen…

Viime kesä ja syksy Amerikassa ja New Yorkissa oli kaikin tavoin haastavampi kuin osasin odottaa. Tunsin itseni täysin sokeaksi tuossa maailman hektisimmässä kaupungissa, joka ei todellakaan koskaan nuku. Elämä, jota menin elämään – menestys jota tavoittelin – ei tuntunut omaltani. (En tarkoita tällä, että menestyminen olisi pahasta, mutta se ei kohdallani lähtenyt sisältäpäin vaan mieleni tarpeista). Päivä päivältä seurasin kuin ulkopuolisena itseäni loputtomissa aktiviteeteissa, juhlissa, muotinäytöksissä, studioiden työhaastatteluissa… ja tunsin irtaantuvani yhä kauemmaksi itsestäni. Tiedän, että jonain toisena aikana tuo kaikki olisi ollut parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Ja olihan se sitä nytkin, mutta siksi että sen ansiosta tajusin haluavani jotain aivan muuta.

Niinpä päädyin viettämään aikaani enenevissä määrin joogasaleilla, meditaatioryhmissä ja -retriiteillä. Tutustuin ihmisiin, jotka jakoivat maailmani ja todella ymmärsin, että on olemassa myös toisenlainen kokonaiskuva. Sellainen, joka ei pyöri tulevaisuuden ja ulkopuolelta haettavan tyydytyksen ja menestyksen perässä vaan etsii totuutta sisältäpäin. Tuo maailma avautui minulle selkeänä ensimmäisen kerran ollessani 19 vuotias (10 vuotta sitten). Sen realisoituminen on ollut hidas prosessi, joka monelta osin kulminoitui nyt ulkomailla viettämiini kuukausiin. Tarpeeni menestyä ja määrittää itseni työni kautta osoittautui niin valheelliseksi, että olin pakotettu päästämään irti. Ja lopulta jotain yllättävää tapahtui. Kun totuuden ja voiman löytää itsestään, ulkopuolelle kohdistetut odotukset ovat turhia. Työhon pystyy suhtautumaan ennenkokemattomalla keveydellä – ei ole tarvetta yrittää tai saavuttaa, kun on jo perillä. Ja kuitenkin tekeminen on moninkerroin inspiroitunutta, luovuus kumpuaa suoraan elämän lähteestä!

Kaiken kokemani jälkeen todella rakastan tuota kaupunkia, New Yorkia! Se pitää sisällään kokonaisia maailmoja. Voit eksyä pimeyteen ja löytää valon miljoonalla eri tavalla… Keskeltä hulluintakin kaaosta löytyy suurin rauha, jos vain osaa nähdä. Kaksi ystävääni sattui kysymään juuri matkavinkkejäni lähtiessään kyseiseen kaupunkiin ja parasta, mitä osasin neuvoa oli, älkää suunnitelko mitään, eksykää kaupunkiin!

Nyt ollessani takaisin Suomessa, huomaan kuinka arvokasta tuo eksyminen oli. Ja kuinka kovin mahdotonta se olisi ollut ilman totaalista irtiottoa. Edelleen olen hukassa tässä tuntemattomassa, mutta maisema ei ole enää musta. Jostain syvyyksistä kajastaa valo, joka saa minut näkemään värejä siellä, missä ennen oli pelkkää pimeyttä. Hetki hetkeltä tämä tuntematon avautuu, värit elävät kankaalla, valokuva valottuu paperille, ja yritän ottaa kaiken vastaan ilman odotuksia ja suuntautumista tulevaan. Kun tartun kameraan ja tallennan muotoja pysyviksi, teen sen suurella nautinnolla tietäen, että todellisinta maailmassa on muodon takaa löytyvä aineeton ja pysyvää on ainoastaan muutos!