“If you want to learn something, read about it; if you want to understand something, write about it; if you want to master something, teach it.” Yogi Bhajan.

Huomaan, että sisälläni on jatkuva paine kirjoittaa ulos sanoiksi – manifestaatioksi – jotain siitä aineettomasta ja löydetystä, joka hetki hetkeltä avautuu yhä suuremmaksi sisälläni. Kirjoittaminen todella selkeyttää ja vahvistaa itselleni elämää, siten kun se tässä ja nyt ilmenee vaihtuvien kokemusten ja tuntemusten jatkuvana virtana. Vielä kirjoittamistakin elävämmän kokemuksen antaa meditaatioryhmien vetäminen ja muiden ohjaaminen läsnäoloon ja Jumaluuden lähteelle.

Inspiraatio ryhmien ohjaamiseen tuli minulle täysin yllätyksenä ja odottamatta, mutta kuitenkin niin selkeänä, että ryhmien aloittaminen tuntui täysin väistämättömältä. En ole missään vaiheessa kokenut olevani siihen “valmis”. Vierastan itseni näkemistä opettajana, en koe olevani muiden yläpuolella, saatika jakelevani totuuksia (ne tulee kunkin itse löytää). Kuitenkin tunnen voivani antaa jotakin; aikaani, läsnäoloani, aineettomasta kumpuavia sanoja, jotka parhaimmillaan viitoittavat tietä muille kohti samaa pyhää ja aineetonta heidän sisimmässään.

Tämän prosessin todistaminen käytännössä on elävöittävä kokemus. Jokainen kerta, kun istun alas hiljentymään, seuraan ihmetyksellä tyhjyydestä kumpuavaa sanoinkuvaamatonta. Ja kun kuitenkin puen sen parhaani mukaan sanoiksi ja jaan siitä käsin ulospäin, tunnen laajenevani kuin ilmapallo, johon puhalletaan ilmaa jokaisella sisäänhengityksellä. Tämän aamun meditaatiossa pyysin myös osallistujia avaamaan sanallisesti tuota aineetonta. Heidän energiansa resonoi sisälläni ja tuntui kuin olisimme puhuneet yhteistä universaalia kieltä. Kuinka kaunista onkaan muiden kohtaaminen puhtaasti tuosta viattomuudesta käsin, joka kaikkien mielemme pelkojen takaa löytyy. Ihmisten keskinäinen kanssakäyminen on hyvin harvoin niin läsnäolevaa. Ei ole tarvetta puolustella, suojautua tai hyökätä, kun kosketuksen totuuteen löytää sisältään.