Elämä on just niin täydellistä, että eteesi tuodaan aina ne tilanteet, asiat ja ihmiset, jotka kulloinkin parhaiten vievät sua eteenpäin valitsemallasi tiellä. Varsinkin, jos heität ilmaan toiveen tietystä kokemuksesta, seuraa jo kulman takana mahdollisuuksien kirjo juuri kyseisen asian kohtaamiseen. Tietystikään emme aina tunnista näitä tilaisuuksia positiivisessa valossa, tai monesti se tapahtuu vasta jälkeenpäin. Joskus herään keskellä tapahtumasarjaa, katselen tilannetta kuin hidastetussa elokuvassa, mutta en osaa pysäyttää sitä tai toimia toisin. Ennen kuin olen hakannut päätäni seinään tarpeeksi monta kertaa.
Parhaita hetkiä on ne, kun keskellä kirkasta päivää omaan päänhakkaamiseen havahtuu ja tajuaa sen mahdottomuuden. Siis sen, että minä tässä ihan itse hakkaan omaa päätäni, sitä ei tee kukaan muu minulle. Itse luon oman maanpäällisen helvettini! Tämä on viime aikoina havainnollistunut todella konkreettisesti mulle vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Olen päätynyt (siis minut on johdatettu) tilanteisiin, joissa toinen ei ole toiminut odotusteni tai niiden ennakkokäsitysten mukaan, joita olen hänestä muodostanut. MINÄ olen luonut rajat toisen ympärille, ja kun hän ylittää ne, minä loukkaannun. Kuinka hän voi tehdä näin minulle??
Vanha, lapsuudesta lähtöisin oleva käyttäytymismallini kyseisessä tilanteessa on ollut marttyyrin rooli. Kunnes jossain vaiheessa tajusin tekeväni sillä itselleni vain lisää huonoa oloa ja päädyin uuteen malliin. Kohtasin tilanteet kertomalla toiselle ihmiselle suoraan, kuinka hänen käytöksensä loukkaa minua. Syyttämällä toista omasta pahasta olostani, pesin käteni asiasta ja sain näennäisesti hyvän olon itselleni. Eihän minulla ollut mitään tekemistä asian kanssa, se toinen kaiken aiheutti! Näin olen muodostanut elämäni täyteen riippuvuussuhteita; oma hyvinvointini on ollut riippuvaista muiden käytöksestä, ja olen pitänyt heistä kiinni omilla vaatimuksillani.
Aivan upeaa, kuinka tämä koko tapahtumaketju on nyt tuotu silmieni eteen, ja muutaman kauniin sielun avustuksella sain kokea ja ymmärtää sen. Että vain minä ITSE OLEN VASTUUSSA itsestäni, ei kukaan muu. Ottamalla vastuun joka tilanteessa, kohtaan itsessäni nousevat tuntemukset ja tiedän, että ne ovat itseni aiheuttamia, vaikka ärsyke tulisikin ulkoapäin. Näin ollen vapautan toisen riippuvuudestani, ja samalla annan itselleni täyden VAPAUDEN olla oma itseni ja valita oma todellisuuteni. Todellisessa vapaudessa ei ole määritteitä tai rajoja, on vain muutosta ja sen hyväksymistä. Niin kauan, kun pidän kiinni toiseen ihmiseen kohdistuvasta määreestä tai roolista – hän on ystävä, hän on poikaystävä, hän on poliitikko, hän on aina yhtä ärsyttävä… – en anna toiselle mahdollisuutta muutokseen. En anna itselleni mahdollisuutta muutokseen. Ja kuitenkin parasta ikinä olisi kahden ihmisen kohtaaminen, ei menneisyydestä vaan tästä hetkestä – tyhjyydestä käsin. Niin että kumpikin saa olla joka hetki UUSI.
